Kun rakastaa syömistä liikaa

Sori pieni tauko, päätin tietoisesti pysytellä viikon erossa koko "laihdutus" ja yms. jutuista. Kokeilin linjaa "ostan kaapit täyteen ruokaa, jos sitä ei sitten viitsis / tarttis syödä koko ajan, kun tottuu että sitä on aina saatavilla". Noh, toimiko? Ei. Tajusin olevani koko ajan miettimässä, että voisiko taas syödä. Ajattelin, että se on vain normiruokaa, saan syödä jos mulla on nälkä. No söin... Ihan liikaa ja kauheita määriä (myös koulussa). Karkkia, tai herkkuja en oo ostellu (paria jätskiä lukuunottamatta) koko viikolla, mistä oon ylpeä.. Mutta se ruoka. Jos en herkkuja saa, niin syön sitten ihan tajuttomasti taas sitä ruokaa..

Ostin pitkästä aikaa (keskiviikkona) leipää. Ihanaa tuoretta ruisleipää. Ja voipaketin.. En oo leivälle laitettavaa voita siis ostanu joulun jälkeen, koska en oo uskaltanu ostaa leipää ahmimisen pelossa. Tein myös salaattia ison kulhollisen. Ajattelin, että saan syödä ainakin salaattia niin paljon, että olen sitten vaikka ähkyssä. Se ei sentään lihota, niinku sipsit. Mutta kun se salaatti ja 2 leipää ei riittäny. Söin ainakin 8 ruisleipäpalaa vielä sen salaatin lisäksi ja huhhuh, että oli vaikea alkaa nukkumaan illalla, nimittäin olin vieläkin NIIN vitun täynnä.. Ei pystyny nukkuun ku selällään.

On se nyt kumma, että vaikka päätän aamulla, että tänään en vedä övereitä, niin silti huomaan olevani taas kaapilla ottamassa "vielä yhden", vaikka maha on räjähtämäisillään. Itsekuri on niin surkea.. Tai en tiedä onko se sitäkään. En ajattele oikeen mitään sillä hetkellä, ku syön lisää. Se on ihan kauhea tilanne. Fiilis. Tiedostaa jotenkin, että nyt pitäis lopettaa tai pitää tauko, että alkais tuntemaan, onko täynnä vai ei. Mut ei halua edes pitää sitä taukoa.. Kun ruoka on niin ihanaa...

Voisin vaan syödä koko ajan. Oikeasti. Mun äiti on aika lihava, se on siis jo päälle 60 v. ja se on ollu koko mun ikäni hieman ylipainoinen. Se on sanonu, että sitä ei haittaa se. Se on onnellinen semmoisena. Onhan se nyt naimisissa, ollut ties miten kauan ja lapset saatu ja elämä kaikin puolin kohdillaan. Tavallaan odotan jo sitä, että ei tarvitsisi olla niin hirveitä paineita ulkonäöstä. Olis jo vanha... Sais syödä sen karkkipussin ilman paniikkia lihomisesta. Koska tässä iässä ulkonäöllä- ja muodolla ON väliä! Ainakin, kun on sinkku ja tietää sen, että laihoista tykätään enemmän. Niillä on enemmän vientiä. Ei aina tietenkään, mutta mulle on vaan nyt iskostunut se ajatus, että olin paljon parempi, iloisempi, viehättävämpi kun painoin 10 kiloa vähemmän. Näytin kuvissakin paremmalta.

Huoh. Kamalaa valitusta. Anteeksi :c Voitte vaan arvata, että mun paino EI oo tippunu. Itse asiassa sitä on tullu lisää.. 50.9 näyttää tällä hetkellä vaaka. Hurraa hei..

Tuo "kokeilu" ei ollu hyvä idea.. En oo vieläkään oppinu syömään oikeen. Pakko jatkaa kaappien tyhjänä pitämistä ja käydä ostamassa joka päivä vaan päivän (pieni) ruoka-annos. Ajattelin kokeilla nyt vaihteeksi salaattilinjaa. Semmosta tälläkertaa. Toivottavasti ens postaus olis iloisempi.

Lidl - I hate you!

Oksettavaa

Ei herranjestas.. Kirppiskierros oli mukava, mutta Lidlissä käynti oli virhe. Siellä oli kahvitarjoilu. Ja voi luoja millainen tarjoilu! Neljä pöytää, joissa oli suklaakeksejä (lemppareitani..), suklaapatukoita, suklaatäytteisiä pullia käärepapereissa, karkkia ja ties mitä muuta, en kerennyt edes katsoa. En halunnut katsoa.. Mutta kun.. Mulle on opetettu, että jos ilmaiseksi saa, niin pitää ottaa. Otin kahvia ja ehkä sekunnin vastustin kiusausta. Päätin ottaa yhden suklaatäytepullan, muka pienin "paha herkku" niistä tarjolla olevista. Se oli ihan järkyttävän hyvää.. Hieman banaanin makuista täytettä se sisälsi ja.. Voi kamala.

Mietin, että kehtaanko ottaa toisen. Pyörin siinä hetkisen taas aivot offilla ja laput silmillä. Katsoin vauhkona ympärilleni, näkisikö joku. Havahduin taas, mitä olen tekemässä. Lähdin kävelemään hedelmäosastolle, jotta saisin muuta ajeltavaa. Katselin siinä hetken mandariineja.. Nääh.. liian kovia. Kovat on väkeviä. Viinirypäleitä söin eilen (rasiallisen) ja omenat lähinnä ällötti, koska olen jo ihan kyllästynyt niihin. Sieltä ei löytynyt mitään terveellistä, mitä olisin kelpuuttanut himon tyydyttäjäksi.. Jatkoin matkaa.

Tuli sitten taas se hirvittävä "en kestä jos en saa suklaata ISOA annosta" - olo. Sitä himoa ei voi mitenkään vastustaa! Se on ihan kamalaa.. Otin ensimmäisen suklaalevyn mikä käteen tarttui ja autossa kaivoin sen laukusta ja aloin syömään. Ai vitsi sitä nautintoa. Mitäkö äiti sanoi? Pelkästään, että "Etkai sä sitten kokonaan syö sitä?" Sanoin vaan, että "En, jos sä syöt siitä osan nyt". Se ei edes ihmetellyt.. Ei moittinut. Ei mitään vaikka söin sen sitten melkeen kokonaan yksin.

Eilen karkkia ja suklaata. Tänään suklaata ja pizzaa. Ja missäs se lenkki? Ulkona sataa vettä.. Eli tuskin tulen sinne menemään. :( Maha on taas niin piukeana (jouduin jo housuista aukaisemaan napin ja vetskarin, että pystyn kunnolla istumaan tässä), kun söin äsken toisen palan sitä pizzaa, hiukoi nimittäin hieman. =)))) Ei hemmetti olen heikko! Edelleenkään en ole ahminut siihen malliin, mitä kämpillä, mutta ei tämä hyvältäkään tunnu. Sortua edelleen joka päivä suklaamössöihin ja pizzaan. Kaiken lisäksi haluaisin käydä vaa'alla. Kohta mennyt viikko, enkä ole laihtunut varmana edes puolta kiloa.. Hahah! En tällä menolla.

Täällä kotikotona on vaan tosi vanha vaaka, enkä luota siihen. Haluan omalle vaa'alleni.. Huomenna pääsen, sillä lähden aamulla seitsemän aikaan bussilla takaisin kämpille.

Mitä teen? Jos yhden ottaminen ei ikinä riitä? On heti pakko saada lisää. Onko mun siis pakko lopettaa kaikki herkut kokonaan :(

Don't want to look like fat barbie, do you?

Grreat.. Vitun mahtavaa kun on hereillä klo 3 yöllä, miettien miten olla ahmimatta. Nyt, huomenna.. tai jatkossa. Onneksi kaupat ei oo auki öisin.. =)

Tänään siis oli se pienimuotoinen ahmimispäivä.. Eli sipsipussi ja suklaalevy, mutta koska päätin viikonlopun aikana lopettaa tämän paskan, aloittaa projektin "terveellinen ruokavalio ja kroppa kesäkuntoon 2010", niin fiilis ei ole mikään kovin hyvä. Olen kyllä niin tottunut tähän "FAIL"- fiilikseen, että en jaksa enää edes kovin murehtia sitä.

En haluaisi olla taas yksi niistä blogaajista, jotka toistuvasti kirjoittavat "epäonnistuin".. Tiedän, että tulen varmasti kokemaan takapakkeja itsekin.. Mutta.. Onko se väärä asenne? Kun tiedän että "en pysty lopettamaan ahmimista, mutta jospa nyt yritän kuitenkin".. Kun onhan se pelkkä laihduttaminen hieman eri asia, kuin että jos sairastaa BED:iä ja pyrkii siitä eroon, eikös? Koska luulen, että laihdun jo pelkästään sillä että lopetan tuon päivittäisen herkuttelun.

Huhhuh, on tämä aikamoista.. Miten aion jatkaa? En tiedä..

Olenko edes 100% itse mukana tässä hommassa? Tuntuu kuin mussa olis 2 eri puolta. Se toinen sanoo, että NYT loppui se hullu mättö! Rahat menee turhaan kalorimössöön, painat kohta varmasti 60 kiloa, tuolla menolla hampaatki putoaa suusta ja seuraavaksi ostat kahta kokoa suurempia farkkuja...ONKO sitten kivaa?

Mut se toinen sanoo että: älä välitä, syö vaan. Ei se 50 kg oo liian paljon.. Ja onhan se IHANAA ku saa herkutella, ei sun tarvi laihtua, jos vähän kiinteydyt vaan...ethän sä halua anoreksiaa, ethän?...

What the fuck? En tiiä enää kumpaa uskon. Tää on kamalaa.. Kirjotan aamulla lisää fiiliksiä.

Hello how are you?

Olin miettinyt blogin perustamista jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt sain sen aikaiseksi! Jospa tämä nyt motivoisi vihdoinkin tarpeeksi, että saisin itseäni niskasta kiinni ja lopettaisin sen järjettömän syömisen. En vain voi sille mitään, että saan niin mahtavan fiiliksen syödessäni herkkuja ja olen jäänyt pahasti koukkuun siihen fiilikseen. Mutta huoh! Turhia kaloreita, turhia itsetuhoisia ajatuksia (ja tekoja) ahmimisien jälkeen.

Eräs kaverini, joka tietää sairaudestani, pyysi minua menemään ravitsemusterapeutille. Mutta en näe siitä hyötyä itselleni.. Tiedän miten pitäisi syödä terveellisesti. Pitäisi syödä usein, pieniä annoksia normaalia kotiruokaa. Olen lukenut paljon terveellisestä ruokavaliosta! Olen vain erittäin laiska kokkaamaan yhtään mitään. Lisäksi rahani ovat jatkuvasti lopussa, koska käyn maksullista koulua, eivätkä tuet tahdo riittää. RUOKA on kallista... Koulussa odottaa valmis ruoka, mutta olen alkanut pelkäämään kouluruokailuakin, koska en pysty kontrolloimaan enää syömistäni. Hävettää syödä niin paljon. En tule enää kylläiseksi normaalikokoisista annoksista. Herkkuja on vielä saatava jälkkäriksi..

Olen ainakin 5 kertaa joulun jälkeen päättänyt lopettaa herkuttelut. Tehnyt PÄÄTÖKSEN. Olen ollut ties minkälaisella lakolla, välillä karkkilakossa, välillä sipsilakossa. Välillä olen muka päättänyt, että saan syödä vaan kerran viikossa herkkuja. Mikään ei ole toiminut. Minulla on maailman huonoin itsekuri ja olen sortunut jo seuraavana päivänä.. what a loser..

Perjantai meni juhlien aika rankasti, mutta IHME, että en sortunut illalla, enkä lauantaina ostamaan mitään pizzaa tai muutakaan mättöä. Silloin päätin, että NYT, vihdoinkin se on loppu.. Katsoin peilistä vatsaani. Se näytti ihan siedettävältä. Ei enää hirveää jalkapalloa. Ihanaa.. "tästä on hyvä aloittaa". Kerroin kaverilleni (jolle olen kertonut sairastavani), sanotaan tätä nyt vaikka K:ksi, että koko loman yritän syödä normaalisti, terveellisesti. Liikkua ja muuta. Hän oli iloinen ja tsemppasi ja toivoi, että nyt onnistuisin. No, niin toivoin minäkin...

Koko sunnuntaipäivä meni mahtavasti. Kävin kävelylläkin ja sain syötyä normaalisti, eikä mitään ongelmaa. Sitten illalla päätin PALKITA itseni pienellä karkkipussilla, (??!!) ihan vain pieni karkkipussi, koska en ollut ahminut mitään koko viikonloppuna.

WHAT mitä ihmettä? Tiesin, että olen toiminut noin ennenkin.. Mutta en estänyt itseäni. Joten siitä se taas lähti, karkkipussi meni ja tänään PÄÄTIN aamulla että käyn ostamassa sipsiä, mutta en syö mitään muuta koko päivänä =).. mutta ostin myös suklaalevyn. (voin sanoa, että sipsit ja suklaa sopivat erittäin hyvin yhteen!)..........

Sipsien ja suklaan jälkeen olo oli ihanan raukea, mutta taas iski ihan järkyttävä vitutus. Olin epäonnistunut TAAS! Olin nukahtanutkin ahmimisen päätteeksi ja puhelin oli täynnä viestejä herättyäni illalla. Siitä seurasi selittelyjä kavereille, itseinhoa, itsetuhoa ja ensimmäistä kertaa ajattelin että "aivan sama.. en jaksa enää välittää".. Pahin on se, että koska en ole ylipainoinen, se rohkaisee "syömään vielä yhden", koska "enhän mä ole lihava!".

Havahduin jossain vaiheessa, että EI. Että en ole vielä aivan hirvittävässä jamassa painoni kanssa... Mutta jos tätä menoa jatkuu, OLEN vuoden päästä. Ja terveys tässä myös menee. Suvussani on diabetestä.

Huoh mitä avautumista, mutta kiva jos joku jaksaa lukea :) Mites muut BED:iläiset? Kuulostaako tutulta?

Welcome to my BED

Tervetuloa blogiini! Tästä se lähtee.. Johonkin suuntaan, nimittäin BED: eli Binge eating disorder, jota sairastan. Alkuun tulee pieni info, mistä kaikki lähti:

Olen 25 v. 150 cm pitkä ja paino 50 kg.

Olen aina ollut normaalipainoinen. Olen pienestä pitäen syönyt paljon karkkia ja herkkuja, mutta ihme kyllä pysynyt suhteellisen hoikkana. Minua ärsytti kuitenkin se, että kaverini painoivat vähemmän kuin minä, vaikka olivat pidempiä. Viime kesänä päätin sitten aloittaa pienen laihdutus- ja kiinteytymisprojektin jonka seurauksena laihduin 42 kiloon todella lyhyessä ajassa ja olin silloin vihdoinkin tyytyväinen itseeni. Kalorien laskenta tuntui hyvältä jutulta pitää tuo "ihannepainoni" yllä. Erosin kuitenkin poikaystävästäni kesän lopulla jonka jälkeen lähti alamäki. Henkisesti ja fyysisesti.

Lähdin opiskelemaan syksyllä, mutta asuntolaelämän myötä jäi myös liikunta ja tilalle tuli sosiaaliset herkutteluhetket. Kalorien laskenta jäi, enkä ottanut asuntolaan edes vaakaa.. Siellä ei kehdannut jumpata toisten nähden. Koulussa oli hyvää ruokaa, mutta se olikin sitten ainut kunnon ruoka mitä päivässä söin. Iltapäivisin aloin herkutella karkeilla ja sipseillä, koska en jaksanut laittaa asuntolassa ruokaa.

Havahduin yhtäkkiä, että olin lihonut reilusti, koska farkut eivät enää meinanneet mennä jalkaan. Sille oli tultava stoppi!

Päätin jouluna muuttaa taas omaan asuntoon, koska tajusin pystyväni kontrolloimaan syömisiäni paremmin asuessani yksin. Tai niin luulin..

***

Olen lihonut syksyn / talven aikana melkein 10 kiloa huonon itsekurin, laiskuuden (liikunnanpuutteen), sekä tämän vasta puhjenneen sairauden vuoksi.

Tajusin sairastavani ahmimishäiriötä vasta joulun aikoihin. Sitä ennen olin mielestäni vaan tykännyt "herkutella usein ja paljon", enkä nähnyt siinä mitään outoa. Eikö ole normaalia syödä paljon karkkia ja sipsiä, samalla kun katsoo leffoja? Jossain vaiheessa tajusin, että se EI ole normaalia. Ei jos sitä tekee joka päivä. Ja semmoisia määriä mitä minä syön.

Tajusin, että sairastan BED:iä kun:

- Ihmiset ihmettelivät, miten jaksan syödä niin paljon, vaikka olen niin pieni.

- Otin aina kahvilassa 2 kakunpalaa.

- Syön käsittämättömiä määriä ruokaa koulussa. Joskus menee 7 leipää normiruoan lisäksi.

- Suunnittelen usein tunteja etukäteen herkutteluhetket. Välttelen tuolloin kontakteja kavereihin, en vastaa puheluihin tai viesteihin mikäli on ahmimiskohtaus menossa.

- Kavereilla on vaikea käydä, koska nolottaa hullu syömiseni. Viimeksi kaverilla käydessä teimme pizzaa.. söin pizzaa PUOLI pellillistä, voitteko kuvitella? (kaverini söi pari palaa ja oli täynnä).

- Kun olen syönyt niin paljon (ei väliä mitä), että ei pysty kävelemään, tuntuu että räjähtää. (tässä vaiheessa olen heittänyt herkut kaapin perälle, ajatellen että en ikinä enää koske niihin).

- Olon hieman parannuttua, yleensä tuntien päästä, päätän käydä hakemassa loput herkut sieltä kaapin perältä.

- Kaikki rahani menevät herkkuihin.

- Saan aivan kauheita kiukkukohtauksia ja raivareita itsekseni, kun yritän taistella syömishimoa vastaan. Yleensä luovutan n. vartin päästä.

- Yritän käydä joka päivä eri kaupassa, että kassaihmiset eivät tunnistaisi minua ja säälisi, kun en muuta ikinä osta kuin sipsiä ja karkkia.

- En syö enää normaalia ruokaa muulloin kuin koulussa. (joskus kavereilla käydessä).

- Olen yrittänyt oksentaa, mutta en osaa. Päätin, että bulimiaa tästä ei tule, joten jätin sen kokeiluksi enkä sitä tule enää yrittämään ikinä.

En enää pysty ostamaan etukäteen mitään ruokaa kaappeihin, koska tiedän että en pysty olemaan syömättä niitä kerralla. On aika noloa pyytää ketään kylään, kun ei ole mitään mitä tarjota.

Kotona vanhempieni luona yritin käydä vierailulla viikko sitten, mutta se RUOKAMÄÄRÄ mitä siellä kaapissa oli, teki minut hulluksi. Söin päivät ja yöt ja oli pakko palata kämpille, koska se olo mikä minulla oli pari päivää ahmittuani, oli kamala. Luulin ekaa kertaa kuolevani ylensyöntiin...

Olen kertonut parille kaverille ahmimisestani, mutta he eivät ota sitä kovin vakavasti. Ehkä en ole kertonut totuutta.. Olen yrittänyt kertoa myös vanhemmilleni, joista toinen totesi että "no mutta sehän on hyvä että syö mahan täyteen!".. Päätin jättää asian siihen.

Haluan päästä eroon tästä kamalasta sairaudesta. Haluan samalla päästä takaisin ihannepainooni, joka on kutakuinkin 10 kiloa vähemmän mitä painan nyt! 40 kg ei ole alipaino minun pituiselle naiselle, joten valituksia en hyväksy tuossa asiassa ;)

Siispä welcome to my BED, siellä olen tämänkin päivän makoillut. Vertaistuki enemmän kuin kaivattua!