10.3.10

APUA

Tuli hieman yllättävä käänne. Porukat ovat tulossa käymään kaupungissa ja haluaisivat että lähden heidän mukaansa maalle kotikotiin muutamaksi päiväksi, koska siellä on käymässä nyt veljenpoika N (14 v), jota en ole nähnyt pitkiin aikoihin. Hän oli jossain vaiheessa tulossa bussilla tänne, mutta siirsin ja siirsin sitä aina, koska en olisi voinut sitten pitää syömisorgioitani täällä yksin rauhassa..

Viimeksi kun kävin kotona yökylässä, olin juuri päättänyt parantua ahmimishäiriöstäni. No, kuten kerroin, vituiksi meni. Heti kun astuin ulos bussista, oli vastassa äiti joka halusi ehdottomasti viedä mut pizzalle! NO, en suostunut, mutta kotona sitten söin senkin edestä.. Yötäpäivää. Pelkään niin käyvän tälläkin kertaa.. Sanoin äsken puhelimessa äidille, että mikäli kaapeissa on kilokaupalla herkkuja, tai edes YKSI suklaapatukka, hän saa luvan piilottaa ne kaikki. Tai paremminkin tuhota.. Porukat siis tietävät asiasta, mutta eivät tiedä miten vakavaa se on.

Muistan nyt, miten nuorempana, vielä kotona asuessa sain raivokohtauksia vanhemmilleni, mikäli he eivät olleet ostaneet karkkia. Joskus jopa syytin heitä herkkujen piilottamisesta. Saatoin tuntikausia KIIPEILLÄ kaapeilla, kurkottaen ylimmille hyllyille herkkupiilojen toivossa ihan vanhempieni silmien edessä. Itku kurkussa huusin miten "HALUAN jotain hyvää!" ..... Tämä oli joskus yläasteella. Ja vielä sen jälkeenkin. Kuulostaa ihan 5 vuotiaan touhulta. (kuulostaa ihan multa tänä päivänä)

Suostuin siis lähtemään. En kehdannut kieltäytyä. Mutta miksi nyt sitten menen kotiin, kun tiedän siellä olevan ruokaa? Olen päättänyt kertoa vanhemmilleni totuuden tilastani. En voi vältellä kotona käymistä loputtomiin.. Parempi ottaa haaste vastaan nyt, mitä muutakaan voin kun ei ole rahaa millä ostaa terveellistä ruokaa? Kotona sentään saan kotiruokaa.

En tiedä kauanko siellä tulen olemaan. (Otan koneeni mukaan, no worries.) Yritän ottaa maalla olosta kaiken irti: Käydä kävelyllä pelloilla ja metsässä, nähdä sukulaisia, valokuvata ja syödä normaalisti!

Apua.. Pelottaa ihan sikana.

3 kommenttia:

Aaamu kirjoitti...

Hauska säkä, meidän äiti on parhaillaan meillä yökylässä..On ehkä noin kolmisen kertaa vuodessa ja ny just sattu tulemaan. Meillä oli ihan sama kuvio, eli itku silmässä raivosin aina että eikö oo mitään hyvää. Mutta äiti (ja mummo) mut karkkikoukkuun opettikin...aina oli herkkuja, ylenmäärin..ja herkut (etenkin sipsipussit, karkkipussit ja jätski) yhdistettiin aina johonkin tapahtumiin, esim. lauantai-illan tv-ohjelmat tms...

Myöhemmin kun olen miettinyt, niin yksi kaava etenkin tulee mieleen.
Eli aikuiset osti hyvän, panttasi koko päivän, ja kun hyvää sai, niin sen syömisestä silti syyllistettiin. AINA.

Joko ahmit liian nopeasti, mässytit, olit taas ekana vetänyt oman osasi, tai "olisi kuitenkin pitänyt ostaa sitä kasvisrasvajäätelöä, ettei ***saa lisää kiloja.."...Aina tota samaa paskaa.

Vähän sama kun antaisit lemmikkieläimelle ruokaa, mutta kun se alkaa syömään, kieltäisit ja toruisit sitä kokoajan. Mitä siitä seuraisi?

Se, että aläin varastaisi ruokaa, ja ahmisi aina kun kukaan ei ole näkemässä (eli komentamassa)...Nämä asiat...ne lähtee niin pienestä.

Siren kirjoitti...

Tiedän niin, miltä sinusta tuntuu. Samoja ajatuksia pää täynnä. Itsekin aloitin juuri blogin samaisesta aiheesta ja tulen varmasti seuraamaan tätä. Tsemppiä ja voimia :)

keltakissa kirjoitti...

Aaamu: Aikamoinen sattuma kyllä! Puhut ihan asiaa.

Meillä on kotonakin vähän semmoinen mummolameininki, kun aina tuputetaan kaikkea jopa vieraille. "ota vielä tuosta pullaa! ota nyt".. joku syö koko ajan. Eikä mitään terveellisemmästä päästä olevia ruokia todellakaan.

On tosi vaikea yrittää itse syödä terveellisesti, kun muut samalla mässyttää pizzaa tai jäätelöä kilokaupalla nenän edessä.

Siren: Kiitti kommentista! Ikävä kuulla että sullakin tämmösiä juttuja :( Mut pitääpäs tsekata sun blogi, varmaan löytynee sun profiilista? Voimia myös sinne!

- keltakissa