Kun rakastaa syömistä liikaa

Sori pieni tauko, päätin tietoisesti pysytellä viikon erossa koko "laihdutus" ja yms. jutuista. Kokeilin linjaa "ostan kaapit täyteen ruokaa, jos sitä ei sitten viitsis / tarttis syödä koko ajan, kun tottuu että sitä on aina saatavilla". Noh, toimiko? Ei. Tajusin olevani koko ajan miettimässä, että voisiko taas syödä. Ajattelin, että se on vain normiruokaa, saan syödä jos mulla on nälkä. No söin... Ihan liikaa ja kauheita määriä (myös koulussa). Karkkia, tai herkkuja en oo ostellu (paria jätskiä lukuunottamatta) koko viikolla, mistä oon ylpeä.. Mutta se ruoka. Jos en herkkuja saa, niin syön sitten ihan tajuttomasti taas sitä ruokaa..

Ostin pitkästä aikaa (keskiviikkona) leipää. Ihanaa tuoretta ruisleipää. Ja voipaketin.. En oo leivälle laitettavaa voita siis ostanu joulun jälkeen, koska en oo uskaltanu ostaa leipää ahmimisen pelossa. Tein myös salaattia ison kulhollisen. Ajattelin, että saan syödä ainakin salaattia niin paljon, että olen sitten vaikka ähkyssä. Se ei sentään lihota, niinku sipsit. Mutta kun se salaatti ja 2 leipää ei riittäny. Söin ainakin 8 ruisleipäpalaa vielä sen salaatin lisäksi ja huhhuh, että oli vaikea alkaa nukkumaan illalla, nimittäin olin vieläkin NIIN vitun täynnä.. Ei pystyny nukkuun ku selällään.

On se nyt kumma, että vaikka päätän aamulla, että tänään en vedä övereitä, niin silti huomaan olevani taas kaapilla ottamassa "vielä yhden", vaikka maha on räjähtämäisillään. Itsekuri on niin surkea.. Tai en tiedä onko se sitäkään. En ajattele oikeen mitään sillä hetkellä, ku syön lisää. Se on ihan kauhea tilanne. Fiilis. Tiedostaa jotenkin, että nyt pitäis lopettaa tai pitää tauko, että alkais tuntemaan, onko täynnä vai ei. Mut ei halua edes pitää sitä taukoa.. Kun ruoka on niin ihanaa...

Voisin vaan syödä koko ajan. Oikeasti. Mun äiti on aika lihava, se on siis jo päälle 60 v. ja se on ollu koko mun ikäni hieman ylipainoinen. Se on sanonu, että sitä ei haittaa se. Se on onnellinen semmoisena. Onhan se nyt naimisissa, ollut ties miten kauan ja lapset saatu ja elämä kaikin puolin kohdillaan. Tavallaan odotan jo sitä, että ei tarvitsisi olla niin hirveitä paineita ulkonäöstä. Olis jo vanha... Sais syödä sen karkkipussin ilman paniikkia lihomisesta. Koska tässä iässä ulkonäöllä- ja muodolla ON väliä! Ainakin, kun on sinkku ja tietää sen, että laihoista tykätään enemmän. Niillä on enemmän vientiä. Ei aina tietenkään, mutta mulle on vaan nyt iskostunut se ajatus, että olin paljon parempi, iloisempi, viehättävämpi kun painoin 10 kiloa vähemmän. Näytin kuvissakin paremmalta.

Huoh. Kamalaa valitusta. Anteeksi :c Voitte vaan arvata, että mun paino EI oo tippunu. Itse asiassa sitä on tullu lisää.. 50.9 näyttää tällä hetkellä vaaka. Hurraa hei..

Tuo "kokeilu" ei ollu hyvä idea.. En oo vieläkään oppinu syömään oikeen. Pakko jatkaa kaappien tyhjänä pitämistä ja käydä ostamassa joka päivä vaan päivän (pieni) ruoka-annos. Ajattelin kokeilla nyt vaihteeksi salaattilinjaa. Semmosta tälläkertaa. Toivottavasti ens postaus olis iloisempi.

Takapakkia taas

Nyt ei oo kivaa.. Paino on taas noussu. Kävin äsken ainakin viis kertaa vaa'alla varmistukseksi ja kyllä.. se näytti 49,9 (aamupaino)...... En syönyt eilen muuta ku kouluruoan ja iltapäivällä vähän tomaattikeittoa. Join kyllä tosi paljon vettä ja illalla monta kuppia teetä.

Oon ollu jokaisesta askeleesta iloinen mitä oon saanu käveltyä nyt sen jälkeen, ku päätin alkaa tähän elämäntaparemonttiin ja laihduttamaan. Koulussakin oon käyny nyt joka päivä ja sinne pitää bussiasemalta kävellä aina puolitoista kilsaa ja koulun päätteeksi tietysti sama. Lisäksi vielä hölkkäsin eilen puoli tuntia ja nostelin käsipainojakin vartin. Oon pitäny noita MULLE jo hyvänä saavutuksena kaiken sen löysäilyn (makaamisen ja syömisen) jälkeen.

Ilmeisesti sitten syön edelleen liikaa.

Unohdin kaikenlisäksi varata ajan sinne kehoanalyysiin, enkä saa nytkään itseäni tarttumaan puhelimeen, että soittasin.. Huoh. Ja skippasin koulun tänään. Nyt kuitenki hyvällä syyllä. Siellä oo mitään tänään.. Ryhmä jaettiin eilen puoliksi ja toinen puoli (se missä mä en oo) menee tänään tekeen yhtä juttua ja ne loput luokkaan jäävät vaan luultavasti istuu siellä ja dataa fbookissa. Mä voin tehdä sitä kotonakin.

Ajattelin, että vois alkaa kirjaamaan tänne aina päivän päätteeksi syödyt kalorit. Oonhan kuitenki tota kalorilaskuria käyttäny jo viime kesästä asti, aina välillä enemmän ja välillä vähemmän. Oon yrittäny pysytellä siinä max. 1000 kcal per päivä. Jotku voi nyt sanoa, että ei niitä kannata laskea, mut siitä on tullu mulle vuoden aikana niin tapa, että en osaa olla enää laskematta.

Niin tosiaan otin kuvat silloin (turvonneessa) lähtötilanteessa, niin voisin laittaa vertailukuvat tänne esille, KUN saan painon pudotettua 45 kiloon. Siinä mulle siis semmonen eka suurempi tavoite. Kuten tuolla kommenteissa sanoin, voi olla että jo tuo 45 kiloa riittää mulle. Oon siihen mennessä saanu ehkä hieman kiinteytymään paikkoja, niin varmasti se viiden kilon pudotus näkyy mussa. I hope so!

@ home ja järkytys

Huhhuh, olipa aika väsyttävä bussimatka. Kämpille oli kyllä ihana palata, tosin täällä ootteli tiskit ja vielä pitäis siivota.

Mutta asiaan. Olin aatellut käydä vaa'alla heti kotiin päästyä, mutta en pystynytkään! Järkytyin nimittäin kun katsoin peiliin.. Oon siis taas lihonut! Mahtavaa. Olikin tosi vaikea saada farkut jalkaan aamulla. Piti pomppia ja ähkiä ja koko bussimatkan sai olla nappi auki, että oli edes jotenkin mukava istua. Näköjään ollu virhe käyttää aina vaan niitä löysiä hameita, koska niitä pitäessä en oo huomannu lihomista. :( voi voi voi....

Otin kuvat läskimahasta.. En tiedä viitsinkö laittaa niitä esille tänne. Tekis kyllä mieli, koska se motivois paremmin laihduttaan.

Nyt ei kyllä tee mieli mitään herkkuja! Tuli semmonen olo, että en halua nähdä enää ikinä suklaata tai pitsaa.. Toivottavasti tää tunne kestää koko päivän.. Tai koko viikonlopun!

Nyt alan siivoamaan! Sen jälkeen jumppaan musiikin tahdissa vähintään vartin! Tää löysäily loppu nyt. Voi kun tätä päättäväisyyttä kestäis tällä kertaa kauemmin ku kaks päivää.

EDIT: Illalla: siivoukset ja jumpat + kaupunkikävelyt suoritettu! K pyysi mua shoppailemaan ja onneksi lähdin, nimittäin oli tosi kivaa. Ja mahtava fiilis tuli siitä, kun K osteli kaikkea hyvää mm. jäätelöä JA valkosipulivoipatonkia, niin itse ostin vaan näkkäripaketin! Oli kyllä siinä jätskihyllyn kohdalla pientä epäröintiä, mutta sain pidettyä itseni kurissa. Myöhemmin K tuli vielä tänne kämpille ja käytiin sitten uudestaan kaupassa, koska hän halusi vähän karkkia leffaevääksi. Mitäkö minä ostin? Ostin taateleita. Ja ei tehnyt edes mieli muita herkkuja! I'm sooooo happy!

Lidl - I hate you!

Oksettavaa

Ei herranjestas.. Kirppiskierros oli mukava, mutta Lidlissä käynti oli virhe. Siellä oli kahvitarjoilu. Ja voi luoja millainen tarjoilu! Neljä pöytää, joissa oli suklaakeksejä (lemppareitani..), suklaapatukoita, suklaatäytteisiä pullia käärepapereissa, karkkia ja ties mitä muuta, en kerennyt edes katsoa. En halunnut katsoa.. Mutta kun.. Mulle on opetettu, että jos ilmaiseksi saa, niin pitää ottaa. Otin kahvia ja ehkä sekunnin vastustin kiusausta. Päätin ottaa yhden suklaatäytepullan, muka pienin "paha herkku" niistä tarjolla olevista. Se oli ihan järkyttävän hyvää.. Hieman banaanin makuista täytettä se sisälsi ja.. Voi kamala.

Mietin, että kehtaanko ottaa toisen. Pyörin siinä hetkisen taas aivot offilla ja laput silmillä. Katsoin vauhkona ympärilleni, näkisikö joku. Havahduin taas, mitä olen tekemässä. Lähdin kävelemään hedelmäosastolle, jotta saisin muuta ajeltavaa. Katselin siinä hetken mandariineja.. Nääh.. liian kovia. Kovat on väkeviä. Viinirypäleitä söin eilen (rasiallisen) ja omenat lähinnä ällötti, koska olen jo ihan kyllästynyt niihin. Sieltä ei löytynyt mitään terveellistä, mitä olisin kelpuuttanut himon tyydyttäjäksi.. Jatkoin matkaa.

Tuli sitten taas se hirvittävä "en kestä jos en saa suklaata ISOA annosta" - olo. Sitä himoa ei voi mitenkään vastustaa! Se on ihan kamalaa.. Otin ensimmäisen suklaalevyn mikä käteen tarttui ja autossa kaivoin sen laukusta ja aloin syömään. Ai vitsi sitä nautintoa. Mitäkö äiti sanoi? Pelkästään, että "Etkai sä sitten kokonaan syö sitä?" Sanoin vaan, että "En, jos sä syöt siitä osan nyt". Se ei edes ihmetellyt.. Ei moittinut. Ei mitään vaikka söin sen sitten melkeen kokonaan yksin.

Eilen karkkia ja suklaata. Tänään suklaata ja pizzaa. Ja missäs se lenkki? Ulkona sataa vettä.. Eli tuskin tulen sinne menemään. :( Maha on taas niin piukeana (jouduin jo housuista aukaisemaan napin ja vetskarin, että pystyn kunnolla istumaan tässä), kun söin äsken toisen palan sitä pizzaa, hiukoi nimittäin hieman. =)))) Ei hemmetti olen heikko! Edelleenkään en ole ahminut siihen malliin, mitä kämpillä, mutta ei tämä hyvältäkään tunnu. Sortua edelleen joka päivä suklaamössöihin ja pizzaan. Kaiken lisäksi haluaisin käydä vaa'alla. Kohta mennyt viikko, enkä ole laihtunut varmana edes puolta kiloa.. Hahah! En tällä menolla.

Täällä kotikotona on vaan tosi vanha vaaka, enkä luota siihen. Haluan omalle vaa'alleni.. Huomenna pääsen, sillä lähden aamulla seitsemän aikaan bussilla takaisin kämpille.

Mitä teen? Jos yhden ottaminen ei ikinä riitä? On heti pakko saada lisää. Onko mun siis pakko lopettaa kaikki herkut kokonaan :(

APUA

Tuli hieman yllättävä käänne. Porukat ovat tulossa käymään kaupungissa ja haluaisivat että lähden heidän mukaansa maalle kotikotiin muutamaksi päiväksi, koska siellä on käymässä nyt veljenpoika N (14 v), jota en ole nähnyt pitkiin aikoihin. Hän oli jossain vaiheessa tulossa bussilla tänne, mutta siirsin ja siirsin sitä aina, koska en olisi voinut sitten pitää syömisorgioitani täällä yksin rauhassa..

Viimeksi kun kävin kotona yökylässä, olin juuri päättänyt parantua ahmimishäiriöstäni. No, kuten kerroin, vituiksi meni. Heti kun astuin ulos bussista, oli vastassa äiti joka halusi ehdottomasti viedä mut pizzalle! NO, en suostunut, mutta kotona sitten söin senkin edestä.. Yötäpäivää. Pelkään niin käyvän tälläkin kertaa.. Sanoin äsken puhelimessa äidille, että mikäli kaapeissa on kilokaupalla herkkuja, tai edes YKSI suklaapatukka, hän saa luvan piilottaa ne kaikki. Tai paremminkin tuhota.. Porukat siis tietävät asiasta, mutta eivät tiedä miten vakavaa se on.

Muistan nyt, miten nuorempana, vielä kotona asuessa sain raivokohtauksia vanhemmilleni, mikäli he eivät olleet ostaneet karkkia. Joskus jopa syytin heitä herkkujen piilottamisesta. Saatoin tuntikausia KIIPEILLÄ kaapeilla, kurkottaen ylimmille hyllyille herkkupiilojen toivossa ihan vanhempieni silmien edessä. Itku kurkussa huusin miten "HALUAN jotain hyvää!" ..... Tämä oli joskus yläasteella. Ja vielä sen jälkeenkin. Kuulostaa ihan 5 vuotiaan touhulta. (kuulostaa ihan multa tänä päivänä)

Suostuin siis lähtemään. En kehdannut kieltäytyä. Mutta miksi nyt sitten menen kotiin, kun tiedän siellä olevan ruokaa? Olen päättänyt kertoa vanhemmilleni totuuden tilastani. En voi vältellä kotona käymistä loputtomiin.. Parempi ottaa haaste vastaan nyt, mitä muutakaan voin kun ei ole rahaa millä ostaa terveellistä ruokaa? Kotona sentään saan kotiruokaa.

En tiedä kauanko siellä tulen olemaan. (Otan koneeni mukaan, no worries.) Yritän ottaa maalla olosta kaiken irti: Käydä kävelyllä pelloilla ja metsässä, nähdä sukulaisia, valokuvata ja syödä normaalisti!

Apua.. Pelottaa ihan sikana.

Unikuvia uudesta elämästä

On yö. Näen unia. Mahtavia unia, joissa seikkailen erään henkilön kanssa metsässä. Juostaan kilpaa, heittäydytään nurmelle, kutitetaan toisiamme ja nauretaan antaumuksella. Jäämme makaamaan pehmeään maahan, toisiamme silmiin tuijottaen. On kesä. On lämmin. Uni jatkuu....

Herään. Aurinko paistaa ikkunasta suoraan sänkyyni. Tiedän, että on kello on vielä vähän, joten vedän peiton pääni yli ja jatkan unta.

Uni ei jatku. Pyörin sängyssä ja pelkään heräämistä. Ylös nousemista. Arjen aloittamista.

Syömistä.

(Day 2. Aamu)

Heräsin siis yhdeksältä. Ihan liian aikaisin, koska on loma ja nyt pitäis nukkua! On paljon pienempi todennäköisyys selvitä päivästä ahmimatta, jos nukkuu vaikkapa yhteen asti päivällä, kuin että herää yhdeksältä aamulla. Kun nukkuu, ei syö.

Aloitin aamun vihreällä teellä. Ihan siis kunnon vihreää teetä, ei mitään markettilitkuja ;) Ei kai niissäkään vikaa ole, olen vaan niin tykästynyt näihin aitoihin japanilaisiin. Ne on jotenkin tujumpia. Paino on vihdoinkin pudonnut alle 50 kg! (49,7) Johtuu varmasti ihan siitä, että en ole ahminut nyt pariin päivään. Pahin turvotuskin on poissa. Jes!

Mä en voi nyt pilata tätä! Tunti kerrallaan tässä sinnitellään. Mutta mulla on rahat loppu.. En tiedä miten toteutan tuota terveellistä normaaliruoan syömistä tällä menolla.. Pakastimessa on 2 pussia hernemaissipaprikaa ja puoli pussia katkarapuja. Jääkaapissa vitusti kaikkia kastikkeita; soijakastiketta, chilikastikkeita, tabascoa, pestokastiketta jne. Vain niitä.. Kaapissa on sitten riisiä 2 pakettia, joten noilla mennään. K muuten kerran kysyi, että onkohan mulla elämänarvot ihan kohillaan, kun en raaski ostaa kanaa tai lihaa ylipäätään ikinä (se on kallista! ja syön yleensä koulussa, joten en jaksais enää kotona laittaa isompaa ruokaa), mutta sitten viiniä kyllä ostan, tai sikana herkkuja. Noh, hän ei tiennyt tuolloin vielä BED:istäni. Ja myönnän, että välillä viihteelle on pakko päästä, oli rahatilanne mikä oli. Säälittävää? Ehkä.

Mulla ei ole edelleenkään mitään fiiliksiä lähteä ulos, tai minnekään... Nähdä kavereita, tehdä yhtään mitään muuta kuin katsella jotain sarjoja koneelta. Tosin yleensä pahimmat herkuttelut on laukaissut juuri nuo leffa-ja sarjahetket. Kun on niin tottunut, että silloin KUULUU mussuttaa jotain! Yritän siitä pahasta tavasta nyt eroon.

Kävin muuten tuossa kuukausi sitten treffeillä mukavan miehen kanssa, jonka olin tuntenut jo jonkin aikaa kavereiden kautta. Sain silloin jo ihan kauheita nolouskohtauksia, kun tilasin leivokset ja sun muut kahvilassa, kun toinen otti vain kahvin. Olisin halunnut lähteä ennemminkin syömään hänen kanssaan, mutta hän: "olen jo syönyt tänään, jospa mentäisiin vain kahville". Että hävetti.. No, olinhan minäkin syönyt, mutta vieläkin teki mieli... Kahvilassa mietin VAIN sitä hetkeä, että pääsisin kotiin SYÖMÄÄN sen vitun mahani täyteen sitä mitä ikinä kaapeista (ja lopulta kaupasta) löytyy!

Treffit meni hyvin lopulta, (eli en lähtenyt kesken kaiken pois ahmimaan..) mutta enempää juttua ei tullut. En vain kiinnostunut tarpeeksi. Tai niin ainakin väitin ja edelleen väitän itselleni. Mutta nyt on tullut semmosia ajatuksia mieleen, että en tiedä pystyisinkö edes seurustelemaan. Puhumattakaan asumisesta jonkun kanssa! En tiedä pystynkö enää ikinä elämään semmosessa paikassa, missä kaapeissa on aina paljon ruokaa. Alan vasta nyt tajuamaan, miten paha juttu tämä on ja miten vaikea tästä on parantua.

Päivä kerrallaan..

Tässä tulee tämän päivän tavoite:

1. Käyn vähintään vartin kävelyllä [ ] (se sukulaisille kävely ei tosiaankaan kestänyt varttia)

2. Syön terveellisesti [ ] (muuten söin terveellisesti, mutta illan repsahdus pilasi kaiken :/ )

Don't want to look like fat barbie, do you?

Grreat.. Vitun mahtavaa kun on hereillä klo 3 yöllä, miettien miten olla ahmimatta. Nyt, huomenna.. tai jatkossa. Onneksi kaupat ei oo auki öisin.. =)

Tänään siis oli se pienimuotoinen ahmimispäivä.. Eli sipsipussi ja suklaalevy, mutta koska päätin viikonlopun aikana lopettaa tämän paskan, aloittaa projektin "terveellinen ruokavalio ja kroppa kesäkuntoon 2010", niin fiilis ei ole mikään kovin hyvä. Olen kyllä niin tottunut tähän "FAIL"- fiilikseen, että en jaksa enää edes kovin murehtia sitä.

En haluaisi olla taas yksi niistä blogaajista, jotka toistuvasti kirjoittavat "epäonnistuin".. Tiedän, että tulen varmasti kokemaan takapakkeja itsekin.. Mutta.. Onko se väärä asenne? Kun tiedän että "en pysty lopettamaan ahmimista, mutta jospa nyt yritän kuitenkin".. Kun onhan se pelkkä laihduttaminen hieman eri asia, kuin että jos sairastaa BED:iä ja pyrkii siitä eroon, eikös? Koska luulen, että laihdun jo pelkästään sillä että lopetan tuon päivittäisen herkuttelun.

Huhhuh, on tämä aikamoista.. Miten aion jatkaa? En tiedä..

Olenko edes 100% itse mukana tässä hommassa? Tuntuu kuin mussa olis 2 eri puolta. Se toinen sanoo, että NYT loppui se hullu mättö! Rahat menee turhaan kalorimössöön, painat kohta varmasti 60 kiloa, tuolla menolla hampaatki putoaa suusta ja seuraavaksi ostat kahta kokoa suurempia farkkuja...ONKO sitten kivaa?

Mut se toinen sanoo että: älä välitä, syö vaan. Ei se 50 kg oo liian paljon.. Ja onhan se IHANAA ku saa herkutella, ei sun tarvi laihtua, jos vähän kiinteydyt vaan...ethän sä halua anoreksiaa, ethän?...

What the fuck? En tiiä enää kumpaa uskon. Tää on kamalaa.. Kirjotan aamulla lisää fiiliksiä.