Kun rakastaa syömistä liikaa

Sori pieni tauko, päätin tietoisesti pysytellä viikon erossa koko "laihdutus" ja yms. jutuista. Kokeilin linjaa "ostan kaapit täyteen ruokaa, jos sitä ei sitten viitsis / tarttis syödä koko ajan, kun tottuu että sitä on aina saatavilla". Noh, toimiko? Ei. Tajusin olevani koko ajan miettimässä, että voisiko taas syödä. Ajattelin, että se on vain normiruokaa, saan syödä jos mulla on nälkä. No söin... Ihan liikaa ja kauheita määriä (myös koulussa). Karkkia, tai herkkuja en oo ostellu (paria jätskiä lukuunottamatta) koko viikolla, mistä oon ylpeä.. Mutta se ruoka. Jos en herkkuja saa, niin syön sitten ihan tajuttomasti taas sitä ruokaa..

Ostin pitkästä aikaa (keskiviikkona) leipää. Ihanaa tuoretta ruisleipää. Ja voipaketin.. En oo leivälle laitettavaa voita siis ostanu joulun jälkeen, koska en oo uskaltanu ostaa leipää ahmimisen pelossa. Tein myös salaattia ison kulhollisen. Ajattelin, että saan syödä ainakin salaattia niin paljon, että olen sitten vaikka ähkyssä. Se ei sentään lihota, niinku sipsit. Mutta kun se salaatti ja 2 leipää ei riittäny. Söin ainakin 8 ruisleipäpalaa vielä sen salaatin lisäksi ja huhhuh, että oli vaikea alkaa nukkumaan illalla, nimittäin olin vieläkin NIIN vitun täynnä.. Ei pystyny nukkuun ku selällään.

On se nyt kumma, että vaikka päätän aamulla, että tänään en vedä övereitä, niin silti huomaan olevani taas kaapilla ottamassa "vielä yhden", vaikka maha on räjähtämäisillään. Itsekuri on niin surkea.. Tai en tiedä onko se sitäkään. En ajattele oikeen mitään sillä hetkellä, ku syön lisää. Se on ihan kauhea tilanne. Fiilis. Tiedostaa jotenkin, että nyt pitäis lopettaa tai pitää tauko, että alkais tuntemaan, onko täynnä vai ei. Mut ei halua edes pitää sitä taukoa.. Kun ruoka on niin ihanaa...

Voisin vaan syödä koko ajan. Oikeasti. Mun äiti on aika lihava, se on siis jo päälle 60 v. ja se on ollu koko mun ikäni hieman ylipainoinen. Se on sanonu, että sitä ei haittaa se. Se on onnellinen semmoisena. Onhan se nyt naimisissa, ollut ties miten kauan ja lapset saatu ja elämä kaikin puolin kohdillaan. Tavallaan odotan jo sitä, että ei tarvitsisi olla niin hirveitä paineita ulkonäöstä. Olis jo vanha... Sais syödä sen karkkipussin ilman paniikkia lihomisesta. Koska tässä iässä ulkonäöllä- ja muodolla ON väliä! Ainakin, kun on sinkku ja tietää sen, että laihoista tykätään enemmän. Niillä on enemmän vientiä. Ei aina tietenkään, mutta mulle on vaan nyt iskostunut se ajatus, että olin paljon parempi, iloisempi, viehättävämpi kun painoin 10 kiloa vähemmän. Näytin kuvissakin paremmalta.

Huoh. Kamalaa valitusta. Anteeksi :c Voitte vaan arvata, että mun paino EI oo tippunu. Itse asiassa sitä on tullu lisää.. 50.9 näyttää tällä hetkellä vaaka. Hurraa hei..

Tuo "kokeilu" ei ollu hyvä idea.. En oo vieläkään oppinu syömään oikeen. Pakko jatkaa kaappien tyhjänä pitämistä ja käydä ostamassa joka päivä vaan päivän (pieni) ruoka-annos. Ajattelin kokeilla nyt vaihteeksi salaattilinjaa. Semmosta tälläkertaa. Toivottavasti ens postaus olis iloisempi.

Eilen ja tänään

Eilinen meni hyvin, kävin jopa AAMULENKILLÄ! (ja päivällä toisen kerran k:n kanssa kävelyllä) Oli aivan ihana ilma. Piti laittaa aurinkolasitkin ja tuli ihanan keväinen fiilis. Nyt tuo kevätfiilis on tipotiessään, ku ulkona tulee jotain räntää ja ilma on niin harmaa.. Ja mieli myös :c

Tuli eilen hieman herkuteltua lakuilla.. Koko pussi meni + 2 pätkistä ja harmitti, kun ei lopulta päästykään illalla käymään minigolffissa, jonne oltiin ihan jo lähössä yhdessä vaiheessa iltaa. Rohkaistuin jopa kysymään yhtä tyyppiä sinne mukaan, josta oon ollu jo aika kauankin kiinnostunut, mutta tää ei sitten jaksanutkaan lähteä mukaan. Harmittihan se.. Lopulta menin vaan kotiin, katoin viimeisen jakson skinsiä (s4) ja ei hitsi se kausi loppui NIIN huonosti.. Masistelin siinä vähän ja nukahdin varmaan jo kymmenen maissa.

Tänään heräsin taas kahdeksalta, en tajua miten herään joka aamu tasan kahdeksalta ilman herätyskelloa! Pistin Lostin ekan kauden pyörimään alusta ja aloin hölkkäämään. Jotenkin se ranta siellä (kesä) ja ne timmivartaloiset henkilöt motivoi ihan hirmusti kuntoilemaan. Käsipainojakin nostelin jo vartin!

Vaa'alle en uskalla mennä.. Punnituspäivä olkoon vaikka maanantaina. Varmaan mietitte, että missäs päivän syödyt kalorit, mutta totuus on että en taida jaksaakaan niitä laittaa tänne. I'm sorry.. Musta on kivempi kirjoittaa fiiliksiä ilman kauheaa paniikkia syödyistä kaloreista, tai siitä häpeästä että miten paljon edelleen syön.. Ahmimisia ei oo onneksi ollu enää, mutta tuo sokeririippuvuus mulla on edelleen. Kahvissa en käytä sokeria, mutta hedelmiä, kuivahedelmiä ja karkkia tulee vedettyä ihan liikaa vieläkin. En ole pystynyt pysymään yhdessä karkkipäivässä joka olis kerran viikossa. Sen takia en varmaan laihdukaan :<>

Mut kuulin äsken k:lta, että tää tyyppi, jota kysyin sinne mukaan illalla olikin ottanut yhteyttä yöllä! (siis k:n mies ja tää tyyppi on kavereita) ja olisikin ilmeisesti lähtenyt! Jee, hieman piristi tuo. Paitsi että nyt vituttaa kun ME ei sitten lähdettykään. Tänään ei oo mitään suunnitelmissa, mut voisin kyllä lähteä vaikka minne jos joku pyytäis. Jos en mee minnekään, istun koko päivän, illan ja yön koneella kattoen Lostia. Ei sekään kyllä haittais, mut ei silleen tutustu uusiin ihmisiin.. Mulle sanotaan jatkuvasti, että NO hanki kavereita, jos sulla ei kerta oo niitä tarpeeksi! Mut en tiiä.. En oo varma haluanko edes paljo kavereita.

Musta on ihana olla yksin. Rakastan sitä, että voin olla kotona hiljaisuudessa pitkiä aikoja. En yleensä edes kuuntele musiikkia. Sekin vaihtelee tosin kausittain. Joskus soi koko ajan joku taustalla, mut nyt on ollu taas pari viikkoa hiljaista. En omista televisiotakaan. Mulle semmoset pitkät sosiaaliset hetket, koulupäivä esim. on jotenki hirmu vaikeita. Joutuu oleen niin hauska, niin iloinen, niin epäminämäinen, että se on tosi raskasta. Ku pääsee kotiin, voi oikeasti rentoutua! Ei tarvi miettiä, että miltä näyttää, näyttääkö rumalta jos istuu näin. Tai yms.

Mulla on vaan pari ystävää, joitten seurassa pystyn oleen täysin oma itteni koko ajan. Mut nykyään oon huomannu, että viihdyn yhä enemmän ja enemmän yksin. En koskaan kysy ketään kylään. Meen kylään kavereille vaan, jos on oikeasti semmonen fiilis että jaksaa jutella. En jaksa hirveenä olla ees mesessä, en fbookissa linjoilla. Ei huvita. En tunne silti itteäni masentuneeksi.

Ei mulla oo nytkään mitenkään paha olla. Ihan hyvä fiilis jopa, ku sain jo aamusta kuntoiltua vähän :) Monet ei vaan ymmärrä, miten voi viihtyä niin paljo yksikseen. Mua vaan pelottaa se, että jos oikeasti tulis juttua jonkun tyypin kanssa, niin miten sitten käy.. Meneekö koko juttu pieleen sen takia, että haluan olla paljo yksin? Ennen olin parisuhteessa aina se takertuja. Hirmu läheisyysriippuvainen. Nyt vuoden sinkkuna olon jälkeen pelkään läheisyyttä ihan sikana.. Miten tässä näin kävi?

Takapakkia taas

Nyt ei oo kivaa.. Paino on taas noussu. Kävin äsken ainakin viis kertaa vaa'alla varmistukseksi ja kyllä.. se näytti 49,9 (aamupaino)...... En syönyt eilen muuta ku kouluruoan ja iltapäivällä vähän tomaattikeittoa. Join kyllä tosi paljon vettä ja illalla monta kuppia teetä.

Oon ollu jokaisesta askeleesta iloinen mitä oon saanu käveltyä nyt sen jälkeen, ku päätin alkaa tähän elämäntaparemonttiin ja laihduttamaan. Koulussakin oon käyny nyt joka päivä ja sinne pitää bussiasemalta kävellä aina puolitoista kilsaa ja koulun päätteeksi tietysti sama. Lisäksi vielä hölkkäsin eilen puoli tuntia ja nostelin käsipainojakin vartin. Oon pitäny noita MULLE jo hyvänä saavutuksena kaiken sen löysäilyn (makaamisen ja syömisen) jälkeen.

Ilmeisesti sitten syön edelleen liikaa.

Unohdin kaikenlisäksi varata ajan sinne kehoanalyysiin, enkä saa nytkään itseäni tarttumaan puhelimeen, että soittasin.. Huoh. Ja skippasin koulun tänään. Nyt kuitenki hyvällä syyllä. Siellä oo mitään tänään.. Ryhmä jaettiin eilen puoliksi ja toinen puoli (se missä mä en oo) menee tänään tekeen yhtä juttua ja ne loput luokkaan jäävät vaan luultavasti istuu siellä ja dataa fbookissa. Mä voin tehdä sitä kotonakin.

Ajattelin, että vois alkaa kirjaamaan tänne aina päivän päätteeksi syödyt kalorit. Oonhan kuitenki tota kalorilaskuria käyttäny jo viime kesästä asti, aina välillä enemmän ja välillä vähemmän. Oon yrittäny pysytellä siinä max. 1000 kcal per päivä. Jotku voi nyt sanoa, että ei niitä kannata laskea, mut siitä on tullu mulle vuoden aikana niin tapa, että en osaa olla enää laskematta.

Niin tosiaan otin kuvat silloin (turvonneessa) lähtötilanteessa, niin voisin laittaa vertailukuvat tänne esille, KUN saan painon pudotettua 45 kiloon. Siinä mulle siis semmonen eka suurempi tavoite. Kuten tuolla kommenteissa sanoin, voi olla että jo tuo 45 kiloa riittää mulle. Oon siihen mennessä saanu ehkä hieman kiinteytymään paikkoja, niin varmasti se viiden kilon pudotus näkyy mussa. I hope so!

Tule hyvä päivä, älä tule paha päivä!

Kiitti hirmusti kommenteista ja kannustuksesta! Ne piristi hirmusti ei niin hyvin alkanutta aamua. Mulla iski ihan tajuton inspis kirjottaa vielä ennen kouluun lähtöä! Pikkusen kiire tulee, tiiän sen mutta oli pakko tulla kirjoittaan nyt vähä tuntoja.. Maha oli yöllä kipeenä. Mulla ei oo ikinä maha kipeenä :( Siis ainakaan sillai, että se estäis nukkumista. Nyt esti.. Nukuin tosi huonosti ja nyt väsyttää. En tiiä onko hyvä idea juoda heti tyhjään mahaan pari kuppia kahvia. Pakko, koska muuten nukahdan bussissa, tai viimeistään koulussa.

Vaaka EI ollut ystäväni tänä aamuna.. :c Onneksi painoa ei ollu tullut lisää ku 200 grammaa. Nooh, en anna ton masentaa. Parempi, että paino putoaa hitaasti ja pysyvästi sitten myös. Mut se tarkottaa sitä, että tänään kunnon lenkille! Eilen en käynyt..

Tänään pitää myös soitella Ladyslimille ajanvaraus, jonne tosiaan saatiin K:n kans ilmaiset tutustumiskäynnit + kehoanalyysit. Vitsi mua ahistaa se kehoanalyysi.. Menisin mieluiten yksin sinne, mut K haluais seuraa. Se on niin timmissä kunnossa, ku taas mulla on tuota rasvaa kertyny sisäreisiin ihan vitusti. Käsivarretkin on paksuuntunu niin paljon tossa vuoden aikana, että ahistaa jo pitää toppeja. No, sielläpä se totuus sitte paljastuu c:

Aaaa nyt kyllä myöhästyn bussista. Äkkiä loput kahvit naamaan, kone kiinni ja RUN! Moimoi!

Ps. olipa hyvää kahvia! Eikä masukaan oo enää kipeenä. :)

Aamulla satoi keijupölyä

Tänään oli aika jännä päivä sinänsä, että en ehtinyt olla kotona kuin pari tuntia. Pari luokkakaveria kävi kylässä ja toisen kanssa lähdin kaupungille ja eksyttiin lopulta Amarilloon syömään. Otin vaan pienen katkarapukeiton ja se onkin ollu ainoa ruoka, mitä oon syönyt koko päivänä. En oo ehtiny edes ajatella ruokaa tai herkkuja! Mahtavaa. Äsken söin banaanin ja noi saa riittää tälle päivää. Tuli masukin kyllä täyteen siitä keitosta + leivästä, etten edes sitten jälkkäriä tarvinut. Huippu päivä!

Huomenna taas kouluun. NIIN joo! Maanantai meni kouluruokailun osalta hyvin. Söin vaan sen yhden ruisleivän (siis ruoan lisäksi), vaikka pikkusen mieli tekikin hakea lisää. Intouduin keskustelemaan paastosta luokkakaverin kanssa, mutta tuskinpa itse tulen sitä kokeilemaan. Tai mistä sen tietää jos vielä innostuisi, mutta en uskalla. Ahmimiset on nyt niin hyvin saatu pidettyä kurissa, että se olis ehkä turhaa leikkimistä tässä vaiheessa. Selvästi on mahalaukku ainakin pienentynyt, koska normaaleista annoksista tulee jo hyvin kylläiseksi.

Mutta juu. Huomenna taas vaa'alle. Innolla odotan aamua!

- 1 kg

Huomenta! En eilen ehtiny sitten kirjottaan. Ilta meni oikeen hyvin ja söin jopa yhden karkin. Siellä ei ollu siis tarjolla mitään, mutta kaveri jostain vaan heitti yhdet mariannet jokaiselle :D
Tällä kertaa viinivalinta meni ihan nappiin. Pearly Bay, aivan huippuhyvää kuivaa valkkaria, aika hapokasta ja aavistuksen päärynän makuista. Siitä tuli tietysti aika paljon kaloreita, enkä päässyt niitä edes tanssilattialle kuluttamaan. Tuli vaan istuskeltua baarissa tällä kertaa, mutta oli kyllä oikeen kivaa silti!

Kävin äsken vaa'alla ja täten ilmoitan iloisena, että voin laittaa ensimmäisen rastin tuonne painotavoitteeseen! 49,0 näytti vaaka tänä aamuna! WUUUU! Oli kyllä jo aikakin.

Kouluun pitäis alkaa tässä valmistautuun. Ihan kivaa nähdä taas pitkästä aikaa (oli hiihtoloma) luokkakavereita. Mulla ei ole mitään hajuakaan mitä me tehdään koulussa tänään.. Kävi tuossa yöllä herätessä mielessä, että jos jäisinkin vaan kotiin.. Kävisin lenkillä, ostaisin hedelmiä ja ehkä kävisin kirjastossakin. Mutta en kehtaa olla heti ekaa koulupäivää pois. Mua pelottaa vaan nyt se ruokailu.. ne leivät siellä. Koulussa on ainakin viittä eri leipää tarjolla. Pahin on ne isot vaaleat sämpylät, jotka on kuorrutettu juustorakeilla. AARRGG... No, tänään otan vaan yhden ruisleivän, enkä hae lisää millään tekosyyllä.

Kahvia tekis ihan pirusti mieli, mutta ei oo maitoa. En pysty juomaan kahvia ilman maitoa.. No, kai täytyy keittää vihreät teet ja sitten bussiin! Tulispa taas se aurinko esiin, tulee niin ihana keväinen fiilis!

Hyvä päivä?

Se olis kuulkaa lauantai! Heräsin tänään kahdeksalta tosi iloisena ja energisenä! Olisin voinu vaikka maratonin juosta. Näköjään ku syö terveellisesti, ei oo jatkuvasti siinä unipöperössä (kuten ahmispäivinä). Keitin aamukahvit, vedin täällä sitten pienet aamujumpat ja kävin päivemmällä kaupassa. Oli mahtavaa latoa kassalle niitä oikeita ruokia. Ei tarvinut hävetä ostoksia tippaakaan. Kävelin kotiin pidemmän reitin kautta, ihan vaan sen kävelemisen ilosta ja koska ulkona on aivan mahtava ilma! Kesä tulee!

Illalla meen luultavasti kaverille viettään iltaa kera lautapelien. Jänskättää.. Jos siellä on herkkuja?....
Mulle ei oo koskaan ollu viikonloput mitenkään erityisen suuria ahmimispäiviä. Kai siksi, koska söin herkkuja viikollakin paljon. Siis päivittäin. Nyt on jotenkin pieni jännitys päällä.. Mitäs jos ensi yönä mahdollisen baarin jälkeen eksynkin pizzalle? Olisko se katastrofi? Suuri romahduttaja kaiken tän taistelun jälkeen? En tiedä oonko vielä valmis syömään jotain rasvaista ja hyvää ja jota on niin paljon.. Tavallaan ns. kieltolistalla olevaa, mutta jota saa syödä silloin tällöin kohtuumääriä. Yleensä "syön yhden" tai "otan vaan vähän", ei toimi ja siitä seuraa päivien ahmimiskierre..

Kohta kokonainen viikko mennyt ilman isoa ahmimiskohtausta! Ja teen kaikkeni, että semmoista ei enää ikinä tule. I'll promise! Nyt keskityn siis pitämään tuon terveellisen ruokavalion ja karkkipäivä max. kerran viikossa. Liikuntakin näyttää tulleen kuvioihin, joten eiköhän tuo painokin ala tuosta tippua hiljalleen :)

@ home ja järkytys

Huhhuh, olipa aika väsyttävä bussimatka. Kämpille oli kyllä ihana palata, tosin täällä ootteli tiskit ja vielä pitäis siivota.

Mutta asiaan. Olin aatellut käydä vaa'alla heti kotiin päästyä, mutta en pystynytkään! Järkytyin nimittäin kun katsoin peiliin.. Oon siis taas lihonut! Mahtavaa. Olikin tosi vaikea saada farkut jalkaan aamulla. Piti pomppia ja ähkiä ja koko bussimatkan sai olla nappi auki, että oli edes jotenkin mukava istua. Näköjään ollu virhe käyttää aina vaan niitä löysiä hameita, koska niitä pitäessä en oo huomannu lihomista. :( voi voi voi....

Otin kuvat läskimahasta.. En tiedä viitsinkö laittaa niitä esille tänne. Tekis kyllä mieli, koska se motivois paremmin laihduttaan.

Nyt ei kyllä tee mieli mitään herkkuja! Tuli semmonen olo, että en halua nähdä enää ikinä suklaata tai pitsaa.. Toivottavasti tää tunne kestää koko päivän.. Tai koko viikonlopun!

Nyt alan siivoamaan! Sen jälkeen jumppaan musiikin tahdissa vähintään vartin! Tää löysäily loppu nyt. Voi kun tätä päättäväisyyttä kestäis tällä kertaa kauemmin ku kaks päivää.

EDIT: Illalla: siivoukset ja jumpat + kaupunkikävelyt suoritettu! K pyysi mua shoppailemaan ja onneksi lähdin, nimittäin oli tosi kivaa. Ja mahtava fiilis tuli siitä, kun K osteli kaikkea hyvää mm. jäätelöä JA valkosipulivoipatonkia, niin itse ostin vaan näkkäripaketin! Oli kyllä siinä jätskihyllyn kohdalla pientä epäröintiä, mutta sain pidettyä itseni kurissa. Myöhemmin K tuli vielä tänne kämpille ja käytiin sitten uudestaan kaupassa, koska hän halusi vähän karkkia leffaevääksi. Mitäkö minä ostin? Ostin taateleita. Ja ei tehnyt edes mieli muita herkkuja! I'm sooooo happy!

Tein sen!

Oli pakko tulla kirjoittamaan vielä! N tuli nimittäin käymään täällä ja päätin raahata sen mukaani lenkille metsätielle. (Voi raukka N jos olisi tiennyt mihin joutuu...) Paluumatkalla päätettiin nimittäin mennä oikotietä. Siinä sitten rämmittiin varmaan tunti puolimetrisessä (ja puolijäätyneessä) hangessa pellolla välillä kontaten, välillä kierien kuin heikolla jäällä ja loppumatkasta naurettiin kippurassa, kun upottiin kaulaa myöten lumisiin ojiin. Oli ihan sikahauskaa, vaikka kunto meinasikin loppua kesken. (N:n kanssa tulee tehtyä aina kaikkea hullua, se saa mut tunteen itseni 10 vuotta nuoremmaksi). :)

Nyt nukkumaan, oon oikeasti ihan poikki! Uudet haasteet odottaa, nimittäin huomenna paluu sivistyksen (lue: kaupat 50 metrin päässä) pariin. Hyvät yöt!

Lidl - I hate you!

Oksettavaa

Ei herranjestas.. Kirppiskierros oli mukava, mutta Lidlissä käynti oli virhe. Siellä oli kahvitarjoilu. Ja voi luoja millainen tarjoilu! Neljä pöytää, joissa oli suklaakeksejä (lemppareitani..), suklaapatukoita, suklaatäytteisiä pullia käärepapereissa, karkkia ja ties mitä muuta, en kerennyt edes katsoa. En halunnut katsoa.. Mutta kun.. Mulle on opetettu, että jos ilmaiseksi saa, niin pitää ottaa. Otin kahvia ja ehkä sekunnin vastustin kiusausta. Päätin ottaa yhden suklaatäytepullan, muka pienin "paha herkku" niistä tarjolla olevista. Se oli ihan järkyttävän hyvää.. Hieman banaanin makuista täytettä se sisälsi ja.. Voi kamala.

Mietin, että kehtaanko ottaa toisen. Pyörin siinä hetkisen taas aivot offilla ja laput silmillä. Katsoin vauhkona ympärilleni, näkisikö joku. Havahduin taas, mitä olen tekemässä. Lähdin kävelemään hedelmäosastolle, jotta saisin muuta ajeltavaa. Katselin siinä hetken mandariineja.. Nääh.. liian kovia. Kovat on väkeviä. Viinirypäleitä söin eilen (rasiallisen) ja omenat lähinnä ällötti, koska olen jo ihan kyllästynyt niihin. Sieltä ei löytynyt mitään terveellistä, mitä olisin kelpuuttanut himon tyydyttäjäksi.. Jatkoin matkaa.

Tuli sitten taas se hirvittävä "en kestä jos en saa suklaata ISOA annosta" - olo. Sitä himoa ei voi mitenkään vastustaa! Se on ihan kamalaa.. Otin ensimmäisen suklaalevyn mikä käteen tarttui ja autossa kaivoin sen laukusta ja aloin syömään. Ai vitsi sitä nautintoa. Mitäkö äiti sanoi? Pelkästään, että "Etkai sä sitten kokonaan syö sitä?" Sanoin vaan, että "En, jos sä syöt siitä osan nyt". Se ei edes ihmetellyt.. Ei moittinut. Ei mitään vaikka söin sen sitten melkeen kokonaan yksin.

Eilen karkkia ja suklaata. Tänään suklaata ja pizzaa. Ja missäs se lenkki? Ulkona sataa vettä.. Eli tuskin tulen sinne menemään. :( Maha on taas niin piukeana (jouduin jo housuista aukaisemaan napin ja vetskarin, että pystyn kunnolla istumaan tässä), kun söin äsken toisen palan sitä pizzaa, hiukoi nimittäin hieman. =)))) Ei hemmetti olen heikko! Edelleenkään en ole ahminut siihen malliin, mitä kämpillä, mutta ei tämä hyvältäkään tunnu. Sortua edelleen joka päivä suklaamössöihin ja pizzaan. Kaiken lisäksi haluaisin käydä vaa'alla. Kohta mennyt viikko, enkä ole laihtunut varmana edes puolta kiloa.. Hahah! En tällä menolla.

Täällä kotikotona on vaan tosi vanha vaaka, enkä luota siihen. Haluan omalle vaa'alleni.. Huomenna pääsen, sillä lähden aamulla seitsemän aikaan bussilla takaisin kämpille.

Mitä teen? Jos yhden ottaminen ei ikinä riitä? On heti pakko saada lisää. Onko mun siis pakko lopettaa kaikki herkut kokonaan :(

I'm fine, fine fine

Täällä ollaan! Ja hyvin meni eilinen päivä syömisien osalta. Ilta ei mennyt ihan niin hyvin..

Illalla lähdin sukulaisille kylään kävellen (he asuvat n. puolentoista kilsan päässä kotitalostamme). Juoksin puolet matkasta ja oli ihanaa! En muistanut miten ihana on käydä lenkillä. Ajattelin, että sillä täyttyy päivän (eli eilisen) liikuntatavoite, kun juoksen sinne ja takaisin.

Ylläripylläri ei ollut se, että heillä oli siellä leffailta meneillään. Olin osannut varautua siihen, heillä on tapana pitää noita leffailtoja useinkin. Kulhollinen poppareita, sipsiä ja karkkia jokaisella isot pussit. Meinasin lähteä pois saman tien, mutta päätin että yritän. En ottanut YHTÄÄN popparia, sipsiä, tai karkkia.

Lopulta ilta venyi pitkäksi siinä juorutessa ja oli oikein hauskaa! Pitkästä aikaa jaksoin nauraa kunnolla ja ihmettelin, että missä vitsin pimeässä kellarissa olen elänyt viime viikot? Yrittänyt tehdä itseni onnelliseksi syömällä.

Päätin sitten jäädä yöksi, koska tuntui että olin todellakin seuran tarpeessa ja N kavereineen houkutteli vielä jäämään katsomaan kauhuleffaa.

"No jos mä vaan yhen otan" - lause pääsi suustani, kun kello oli jotain 1 yöllä. VITTU!

EI EI EII, siihen se sitten meni, että söin kaksin käsin pussista karkkia. Luojan kiitos vain sitä karkkia.. Mutta silti!
Yleensä tommonen pienikin repsahdus saa aikaan aivan tolkuttoman ahmimisen, jota en pysty lopettamaan. Onneksi en ollut kotona! aloimme sitten pian nukkumaan ja herkuttelu loppui siihen. Päätin että en anna tuon masentaa liikaa. En ole edes aikonut alkaa totaaliseen karkkilakkoon, tai herkkulakkoon. Yritän vaan pysyä kohtuudessa, tai että en ainakaan joka päivä karkkia söisi. Eilinen oli kyllä epäonnistuminen, koska olin päättänyt olla sen illan herkuttelematta. Mutta sentään tajusin lopettaa ajoissa, enkä mennyt tyhjentämään kaappeja muiden nukahdettua. Been there, done that..

Tänään olen hyvillä mielin, iskä sponssasi hieman ja pääsin käymään kampaajalla! Oli nimittäin jo aikakin. Tuli ihana uusi kampaus ja väri! Äiti oli sillä aikaa leiponut pizzaa.. Olin hetken aikaa paniikissa, enkä edes meinannut ensin ottaa sitä. Uskaltauduin lopulta, mutta vain yhden palan. Mahtavaa! Arvatkaa tekikö mieli ottaa lisää, mutta nyt pysähdyin ja kuulostelin masua: Onko mulla vielä nälkä oikeasti? Ei ollut. Pistin kiltisti lautasen pois ja otin jälkkäriksi kahvia.

Näköjään mitä enemmän on tekemistä, sen vähemmän tulee ajateltua herkkuja. Oli tosi hyvä juttu tulla tänne kotikotiin tuulettumaan! Alkoikin se kaupunkiluukku (jossa tosiaan viimeiset 2 viikkoa pelkästään söin, söin, söin, lihoin, masennuin ja erakoiduin) jo ahdistaa.

Kirjoittelen illemmalla lisää, ollaan just lähdössä kiertelemään kirppiksiä. Tälle päivälle onkin ollut kaikkea kivaa ohjelmassa. Illalla käyn sitten kunnon lenkillä. Se on tän päivän tavoite!

Ihanaa! Tervetuloa uusi lukija! :)

APUA

Tuli hieman yllättävä käänne. Porukat ovat tulossa käymään kaupungissa ja haluaisivat että lähden heidän mukaansa maalle kotikotiin muutamaksi päiväksi, koska siellä on käymässä nyt veljenpoika N (14 v), jota en ole nähnyt pitkiin aikoihin. Hän oli jossain vaiheessa tulossa bussilla tänne, mutta siirsin ja siirsin sitä aina, koska en olisi voinut sitten pitää syömisorgioitani täällä yksin rauhassa..

Viimeksi kun kävin kotona yökylässä, olin juuri päättänyt parantua ahmimishäiriöstäni. No, kuten kerroin, vituiksi meni. Heti kun astuin ulos bussista, oli vastassa äiti joka halusi ehdottomasti viedä mut pizzalle! NO, en suostunut, mutta kotona sitten söin senkin edestä.. Yötäpäivää. Pelkään niin käyvän tälläkin kertaa.. Sanoin äsken puhelimessa äidille, että mikäli kaapeissa on kilokaupalla herkkuja, tai edes YKSI suklaapatukka, hän saa luvan piilottaa ne kaikki. Tai paremminkin tuhota.. Porukat siis tietävät asiasta, mutta eivät tiedä miten vakavaa se on.

Muistan nyt, miten nuorempana, vielä kotona asuessa sain raivokohtauksia vanhemmilleni, mikäli he eivät olleet ostaneet karkkia. Joskus jopa syytin heitä herkkujen piilottamisesta. Saatoin tuntikausia KIIPEILLÄ kaapeilla, kurkottaen ylimmille hyllyille herkkupiilojen toivossa ihan vanhempieni silmien edessä. Itku kurkussa huusin miten "HALUAN jotain hyvää!" ..... Tämä oli joskus yläasteella. Ja vielä sen jälkeenkin. Kuulostaa ihan 5 vuotiaan touhulta. (kuulostaa ihan multa tänä päivänä)

Suostuin siis lähtemään. En kehdannut kieltäytyä. Mutta miksi nyt sitten menen kotiin, kun tiedän siellä olevan ruokaa? Olen päättänyt kertoa vanhemmilleni totuuden tilastani. En voi vältellä kotona käymistä loputtomiin.. Parempi ottaa haaste vastaan nyt, mitä muutakaan voin kun ei ole rahaa millä ostaa terveellistä ruokaa? Kotona sentään saan kotiruokaa.

En tiedä kauanko siellä tulen olemaan. (Otan koneeni mukaan, no worries.) Yritän ottaa maalla olosta kaiken irti: Käydä kävelyllä pelloilla ja metsässä, nähdä sukulaisia, valokuvata ja syödä normaalisti!

Apua.. Pelottaa ihan sikana.

Unikuvia uudesta elämästä

On yö. Näen unia. Mahtavia unia, joissa seikkailen erään henkilön kanssa metsässä. Juostaan kilpaa, heittäydytään nurmelle, kutitetaan toisiamme ja nauretaan antaumuksella. Jäämme makaamaan pehmeään maahan, toisiamme silmiin tuijottaen. On kesä. On lämmin. Uni jatkuu....

Herään. Aurinko paistaa ikkunasta suoraan sänkyyni. Tiedän, että on kello on vielä vähän, joten vedän peiton pääni yli ja jatkan unta.

Uni ei jatku. Pyörin sängyssä ja pelkään heräämistä. Ylös nousemista. Arjen aloittamista.

Syömistä.

(Day 2. Aamu)

Heräsin siis yhdeksältä. Ihan liian aikaisin, koska on loma ja nyt pitäis nukkua! On paljon pienempi todennäköisyys selvitä päivästä ahmimatta, jos nukkuu vaikkapa yhteen asti päivällä, kuin että herää yhdeksältä aamulla. Kun nukkuu, ei syö.

Aloitin aamun vihreällä teellä. Ihan siis kunnon vihreää teetä, ei mitään markettilitkuja ;) Ei kai niissäkään vikaa ole, olen vaan niin tykästynyt näihin aitoihin japanilaisiin. Ne on jotenkin tujumpia. Paino on vihdoinkin pudonnut alle 50 kg! (49,7) Johtuu varmasti ihan siitä, että en ole ahminut nyt pariin päivään. Pahin turvotuskin on poissa. Jes!

Mä en voi nyt pilata tätä! Tunti kerrallaan tässä sinnitellään. Mutta mulla on rahat loppu.. En tiedä miten toteutan tuota terveellistä normaaliruoan syömistä tällä menolla.. Pakastimessa on 2 pussia hernemaissipaprikaa ja puoli pussia katkarapuja. Jääkaapissa vitusti kaikkia kastikkeita; soijakastiketta, chilikastikkeita, tabascoa, pestokastiketta jne. Vain niitä.. Kaapissa on sitten riisiä 2 pakettia, joten noilla mennään. K muuten kerran kysyi, että onkohan mulla elämänarvot ihan kohillaan, kun en raaski ostaa kanaa tai lihaa ylipäätään ikinä (se on kallista! ja syön yleensä koulussa, joten en jaksais enää kotona laittaa isompaa ruokaa), mutta sitten viiniä kyllä ostan, tai sikana herkkuja. Noh, hän ei tiennyt tuolloin vielä BED:istäni. Ja myönnän, että välillä viihteelle on pakko päästä, oli rahatilanne mikä oli. Säälittävää? Ehkä.

Mulla ei ole edelleenkään mitään fiiliksiä lähteä ulos, tai minnekään... Nähdä kavereita, tehdä yhtään mitään muuta kuin katsella jotain sarjoja koneelta. Tosin yleensä pahimmat herkuttelut on laukaissut juuri nuo leffa-ja sarjahetket. Kun on niin tottunut, että silloin KUULUU mussuttaa jotain! Yritän siitä pahasta tavasta nyt eroon.

Kävin muuten tuossa kuukausi sitten treffeillä mukavan miehen kanssa, jonka olin tuntenut jo jonkin aikaa kavereiden kautta. Sain silloin jo ihan kauheita nolouskohtauksia, kun tilasin leivokset ja sun muut kahvilassa, kun toinen otti vain kahvin. Olisin halunnut lähteä ennemminkin syömään hänen kanssaan, mutta hän: "olen jo syönyt tänään, jospa mentäisiin vain kahville". Että hävetti.. No, olinhan minäkin syönyt, mutta vieläkin teki mieli... Kahvilassa mietin VAIN sitä hetkeä, että pääsisin kotiin SYÖMÄÄN sen vitun mahani täyteen sitä mitä ikinä kaapeista (ja lopulta kaupasta) löytyy!

Treffit meni hyvin lopulta, (eli en lähtenyt kesken kaiken pois ahmimaan..) mutta enempää juttua ei tullut. En vain kiinnostunut tarpeeksi. Tai niin ainakin väitin ja edelleen väitän itselleni. Mutta nyt on tullut semmosia ajatuksia mieleen, että en tiedä pystyisinkö edes seurustelemaan. Puhumattakaan asumisesta jonkun kanssa! En tiedä pystynkö enää ikinä elämään semmosessa paikassa, missä kaapeissa on aina paljon ruokaa. Alan vasta nyt tajuamaan, miten paha juttu tämä on ja miten vaikea tästä on parantua.

Päivä kerrallaan..

Tässä tulee tämän päivän tavoite:

1. Käyn vähintään vartin kävelyllä [ ] (se sukulaisille kävely ei tosiaankaan kestänyt varttia)

2. Syön terveellisesti [ ] (muuten söin terveellisesti, mutta illan repsahdus pilasi kaiken :/ )

Day 1

Hei! Tulin kertomaan, että hyvin menee! (juu, eka päivä vasta mutta kuitenkin!) Olen kokannut tänään ruokaa pariinkin otteeseen ja syönyt normaalin kokoisia annoksia. Hyvällä ruokahalulla, mutta ahmimatta. Nälkä on tosin edelleen, mutta en tiedä onko se vain "herkunhimoa", vai oikeaa nälkää. Tekemääni wokkia jäi, sitä on edelleen jääkaapissa, mutta olen antanut itselleni ruoka-ajat joita noudatan. Tai yritän ainakin.

Olen ylpeä itsestäni. Päivää on kuitenkin vielä jäljellä monta monta tuntia, joten en huokaise vielä helpotuksesta. Iltaisin olen saanut pahimmat ahmimiskohtaukseni, joten täytyy nyt keksiä jotain muuta ajateltavaa loppupäiväksi.

K lähetti juuri äsken viestin. En ole jaksanut nimittäin olla ihmisten ilmoilla (tai netissäkään näkyvillä) päiväkausiin ja hänen kanssaan olen kuitenkin eniten aikaa viettänyt nyt uuteen kaupunkiin muutettuani. Hän on itseasiassa ainut ihminen, joka on nähnyt ahmimistani vierestä ja on aika hyvin perillä asiasta. Ainakin nyt, kun sanoi tuossa viestissä olevansa todella huolissaan luettuaan BED:istä juttuja. Ehkä hän viimein tajusi miten pahana se mulla on.

Kysyi vielä lopuksi, ettenkö kuitenkin harkitsisi terapiaa.. En halua. Haluan ensin yrittää selvitä tästä kuiville omin avuin.

Blogi sai räväkän ulkoasun, toivottavasti ette sokaistu väreistä :D I like it!

I'm gonna get off this BED!

Nyt tiedän mitä tehdä. Ajatukset selkiintyivät nukutun yön aikana ja vielä kun vaaka näytti aamulla yli 50 kg, päätin että NYT se on tässä. Tästä mennään nyt joko sinne "aivan sama"- fiilikseen pysyvästi, eli jatkossa ahmin enää välittämättä millaiseksi muodottomaksi muutun. TAI alan taistelemaan oikeasti kunnolla itseäni vastaan ja lopetan ahmimiset ja parannun. Olen niin kyllästynyt olemaan se, jonka syömisiä ihmetellään ja sitä salaa syömisen häpeää ei voi sanoin kuvailla..

Teen pieniä tavoitteita itselleni. Vain pieniä aluksi, koska tämä on helvetin vaikeaa.. Olen kuin koukussa huumeisiin. Herkut ovat tälläkin hetkellä mielessä koko ajan. Motivaatio on onneksi korkealla nyt!

Eli tässä tämän päivän tavoite:

1. En osta tänään MITÄÄN herkkuja. Siihen lasketaan sipsit, karkit, jäätelö, pizza, suklaa, muffinsit, leivokset jne.

2. Yritän syödä vähintään 4 tunnin välein jotain terveellistä ruokaa, tai hedelmiä.

Siinä siis suuren suuri tavoite.. Uskokaa pois, olen tuotakin yrittänyt kymmenen kertaa ja viimeistään illalla repsahtanut. Miksi nyt sitten onnistuisin? Mun on pakko!

Koska mulla ei ole enää varaa epäonnistua.

Don't want to look like fat barbie, do you?

Grreat.. Vitun mahtavaa kun on hereillä klo 3 yöllä, miettien miten olla ahmimatta. Nyt, huomenna.. tai jatkossa. Onneksi kaupat ei oo auki öisin.. =)

Tänään siis oli se pienimuotoinen ahmimispäivä.. Eli sipsipussi ja suklaalevy, mutta koska päätin viikonlopun aikana lopettaa tämän paskan, aloittaa projektin "terveellinen ruokavalio ja kroppa kesäkuntoon 2010", niin fiilis ei ole mikään kovin hyvä. Olen kyllä niin tottunut tähän "FAIL"- fiilikseen, että en jaksa enää edes kovin murehtia sitä.

En haluaisi olla taas yksi niistä blogaajista, jotka toistuvasti kirjoittavat "epäonnistuin".. Tiedän, että tulen varmasti kokemaan takapakkeja itsekin.. Mutta.. Onko se väärä asenne? Kun tiedän että "en pysty lopettamaan ahmimista, mutta jospa nyt yritän kuitenkin".. Kun onhan se pelkkä laihduttaminen hieman eri asia, kuin että jos sairastaa BED:iä ja pyrkii siitä eroon, eikös? Koska luulen, että laihdun jo pelkästään sillä että lopetan tuon päivittäisen herkuttelun.

Huhhuh, on tämä aikamoista.. Miten aion jatkaa? En tiedä..

Olenko edes 100% itse mukana tässä hommassa? Tuntuu kuin mussa olis 2 eri puolta. Se toinen sanoo, että NYT loppui se hullu mättö! Rahat menee turhaan kalorimössöön, painat kohta varmasti 60 kiloa, tuolla menolla hampaatki putoaa suusta ja seuraavaksi ostat kahta kokoa suurempia farkkuja...ONKO sitten kivaa?

Mut se toinen sanoo että: älä välitä, syö vaan. Ei se 50 kg oo liian paljon.. Ja onhan se IHANAA ku saa herkutella, ei sun tarvi laihtua, jos vähän kiinteydyt vaan...ethän sä halua anoreksiaa, ethän?...

What the fuck? En tiiä enää kumpaa uskon. Tää on kamalaa.. Kirjotan aamulla lisää fiiliksiä.

Hello how are you?

Olin miettinyt blogin perustamista jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt sain sen aikaiseksi! Jospa tämä nyt motivoisi vihdoinkin tarpeeksi, että saisin itseäni niskasta kiinni ja lopettaisin sen järjettömän syömisen. En vain voi sille mitään, että saan niin mahtavan fiiliksen syödessäni herkkuja ja olen jäänyt pahasti koukkuun siihen fiilikseen. Mutta huoh! Turhia kaloreita, turhia itsetuhoisia ajatuksia (ja tekoja) ahmimisien jälkeen.

Eräs kaverini, joka tietää sairaudestani, pyysi minua menemään ravitsemusterapeutille. Mutta en näe siitä hyötyä itselleni.. Tiedän miten pitäisi syödä terveellisesti. Pitäisi syödä usein, pieniä annoksia normaalia kotiruokaa. Olen lukenut paljon terveellisestä ruokavaliosta! Olen vain erittäin laiska kokkaamaan yhtään mitään. Lisäksi rahani ovat jatkuvasti lopussa, koska käyn maksullista koulua, eivätkä tuet tahdo riittää. RUOKA on kallista... Koulussa odottaa valmis ruoka, mutta olen alkanut pelkäämään kouluruokailuakin, koska en pysty kontrolloimaan enää syömistäni. Hävettää syödä niin paljon. En tule enää kylläiseksi normaalikokoisista annoksista. Herkkuja on vielä saatava jälkkäriksi..

Olen ainakin 5 kertaa joulun jälkeen päättänyt lopettaa herkuttelut. Tehnyt PÄÄTÖKSEN. Olen ollut ties minkälaisella lakolla, välillä karkkilakossa, välillä sipsilakossa. Välillä olen muka päättänyt, että saan syödä vaan kerran viikossa herkkuja. Mikään ei ole toiminut. Minulla on maailman huonoin itsekuri ja olen sortunut jo seuraavana päivänä.. what a loser..

Perjantai meni juhlien aika rankasti, mutta IHME, että en sortunut illalla, enkä lauantaina ostamaan mitään pizzaa tai muutakaan mättöä. Silloin päätin, että NYT, vihdoinkin se on loppu.. Katsoin peilistä vatsaani. Se näytti ihan siedettävältä. Ei enää hirveää jalkapalloa. Ihanaa.. "tästä on hyvä aloittaa". Kerroin kaverilleni (jolle olen kertonut sairastavani), sanotaan tätä nyt vaikka K:ksi, että koko loman yritän syödä normaalisti, terveellisesti. Liikkua ja muuta. Hän oli iloinen ja tsemppasi ja toivoi, että nyt onnistuisin. No, niin toivoin minäkin...

Koko sunnuntaipäivä meni mahtavasti. Kävin kävelylläkin ja sain syötyä normaalisti, eikä mitään ongelmaa. Sitten illalla päätin PALKITA itseni pienellä karkkipussilla, (??!!) ihan vain pieni karkkipussi, koska en ollut ahminut mitään koko viikonloppuna.

WHAT mitä ihmettä? Tiesin, että olen toiminut noin ennenkin.. Mutta en estänyt itseäni. Joten siitä se taas lähti, karkkipussi meni ja tänään PÄÄTIN aamulla että käyn ostamassa sipsiä, mutta en syö mitään muuta koko päivänä =).. mutta ostin myös suklaalevyn. (voin sanoa, että sipsit ja suklaa sopivat erittäin hyvin yhteen!)..........

Sipsien ja suklaan jälkeen olo oli ihanan raukea, mutta taas iski ihan järkyttävä vitutus. Olin epäonnistunut TAAS! Olin nukahtanutkin ahmimisen päätteeksi ja puhelin oli täynnä viestejä herättyäni illalla. Siitä seurasi selittelyjä kavereille, itseinhoa, itsetuhoa ja ensimmäistä kertaa ajattelin että "aivan sama.. en jaksa enää välittää".. Pahin on se, että koska en ole ylipainoinen, se rohkaisee "syömään vielä yhden", koska "enhän mä ole lihava!".

Havahduin jossain vaiheessa, että EI. Että en ole vielä aivan hirvittävässä jamassa painoni kanssa... Mutta jos tätä menoa jatkuu, OLEN vuoden päästä. Ja terveys tässä myös menee. Suvussani on diabetestä.

Huoh mitä avautumista, mutta kiva jos joku jaksaa lukea :) Mites muut BED:iläiset? Kuulostaako tutulta?

Welcome to my BED

Tervetuloa blogiini! Tästä se lähtee.. Johonkin suuntaan, nimittäin BED: eli Binge eating disorder, jota sairastan. Alkuun tulee pieni info, mistä kaikki lähti:

Olen 25 v. 150 cm pitkä ja paino 50 kg.

Olen aina ollut normaalipainoinen. Olen pienestä pitäen syönyt paljon karkkia ja herkkuja, mutta ihme kyllä pysynyt suhteellisen hoikkana. Minua ärsytti kuitenkin se, että kaverini painoivat vähemmän kuin minä, vaikka olivat pidempiä. Viime kesänä päätin sitten aloittaa pienen laihdutus- ja kiinteytymisprojektin jonka seurauksena laihduin 42 kiloon todella lyhyessä ajassa ja olin silloin vihdoinkin tyytyväinen itseeni. Kalorien laskenta tuntui hyvältä jutulta pitää tuo "ihannepainoni" yllä. Erosin kuitenkin poikaystävästäni kesän lopulla jonka jälkeen lähti alamäki. Henkisesti ja fyysisesti.

Lähdin opiskelemaan syksyllä, mutta asuntolaelämän myötä jäi myös liikunta ja tilalle tuli sosiaaliset herkutteluhetket. Kalorien laskenta jäi, enkä ottanut asuntolaan edes vaakaa.. Siellä ei kehdannut jumpata toisten nähden. Koulussa oli hyvää ruokaa, mutta se olikin sitten ainut kunnon ruoka mitä päivässä söin. Iltapäivisin aloin herkutella karkeilla ja sipseillä, koska en jaksanut laittaa asuntolassa ruokaa.

Havahduin yhtäkkiä, että olin lihonut reilusti, koska farkut eivät enää meinanneet mennä jalkaan. Sille oli tultava stoppi!

Päätin jouluna muuttaa taas omaan asuntoon, koska tajusin pystyväni kontrolloimaan syömisiäni paremmin asuessani yksin. Tai niin luulin..

***

Olen lihonut syksyn / talven aikana melkein 10 kiloa huonon itsekurin, laiskuuden (liikunnanpuutteen), sekä tämän vasta puhjenneen sairauden vuoksi.

Tajusin sairastavani ahmimishäiriötä vasta joulun aikoihin. Sitä ennen olin mielestäni vaan tykännyt "herkutella usein ja paljon", enkä nähnyt siinä mitään outoa. Eikö ole normaalia syödä paljon karkkia ja sipsiä, samalla kun katsoo leffoja? Jossain vaiheessa tajusin, että se EI ole normaalia. Ei jos sitä tekee joka päivä. Ja semmoisia määriä mitä minä syön.

Tajusin, että sairastan BED:iä kun:

- Ihmiset ihmettelivät, miten jaksan syödä niin paljon, vaikka olen niin pieni.

- Otin aina kahvilassa 2 kakunpalaa.

- Syön käsittämättömiä määriä ruokaa koulussa. Joskus menee 7 leipää normiruoan lisäksi.

- Suunnittelen usein tunteja etukäteen herkutteluhetket. Välttelen tuolloin kontakteja kavereihin, en vastaa puheluihin tai viesteihin mikäli on ahmimiskohtaus menossa.

- Kavereilla on vaikea käydä, koska nolottaa hullu syömiseni. Viimeksi kaverilla käydessä teimme pizzaa.. söin pizzaa PUOLI pellillistä, voitteko kuvitella? (kaverini söi pari palaa ja oli täynnä).

- Kun olen syönyt niin paljon (ei väliä mitä), että ei pysty kävelemään, tuntuu että räjähtää. (tässä vaiheessa olen heittänyt herkut kaapin perälle, ajatellen että en ikinä enää koske niihin).

- Olon hieman parannuttua, yleensä tuntien päästä, päätän käydä hakemassa loput herkut sieltä kaapin perältä.

- Kaikki rahani menevät herkkuihin.

- Saan aivan kauheita kiukkukohtauksia ja raivareita itsekseni, kun yritän taistella syömishimoa vastaan. Yleensä luovutan n. vartin päästä.

- Yritän käydä joka päivä eri kaupassa, että kassaihmiset eivät tunnistaisi minua ja säälisi, kun en muuta ikinä osta kuin sipsiä ja karkkia.

- En syö enää normaalia ruokaa muulloin kuin koulussa. (joskus kavereilla käydessä).

- Olen yrittänyt oksentaa, mutta en osaa. Päätin, että bulimiaa tästä ei tule, joten jätin sen kokeiluksi enkä sitä tule enää yrittämään ikinä.

En enää pysty ostamaan etukäteen mitään ruokaa kaappeihin, koska tiedän että en pysty olemaan syömättä niitä kerralla. On aika noloa pyytää ketään kylään, kun ei ole mitään mitä tarjota.

Kotona vanhempieni luona yritin käydä vierailulla viikko sitten, mutta se RUOKAMÄÄRÄ mitä siellä kaapissa oli, teki minut hulluksi. Söin päivät ja yöt ja oli pakko palata kämpille, koska se olo mikä minulla oli pari päivää ahmittuani, oli kamala. Luulin ekaa kertaa kuolevani ylensyöntiin...

Olen kertonut parille kaverille ahmimisestani, mutta he eivät ota sitä kovin vakavasti. Ehkä en ole kertonut totuutta.. Olen yrittänyt kertoa myös vanhemmilleni, joista toinen totesi että "no mutta sehän on hyvä että syö mahan täyteen!".. Päätin jättää asian siihen.

Haluan päästä eroon tästä kamalasta sairaudesta. Haluan samalla päästä takaisin ihannepainooni, joka on kutakuinkin 10 kiloa vähemmän mitä painan nyt! 40 kg ei ole alipaino minun pituiselle naiselle, joten valituksia en hyväksy tuossa asiassa ;)

Siispä welcome to my BED, siellä olen tämänkin päivän makoillut. Vertaistuki enemmän kuin kaivattua!